Otteluraportit ja turnaukset 2011-12
![]() |
![]() |
- Torstaina pelattiin paikasta Alueliigan lopputurnauksessa, vastassa Indians Black. Pelistä tuli just niin vaikea kun pelättiin...Pojat unohtivat täysin mistä on kyse joukkuepelaamisessa, ja puolustamisesta ei ollut tietoakaan. Vastustajalla sen sijaan oli asennetta vaikka muille jakaa ja tekivät kovalla prosentilla lukemiksi 1-4 ekan erän jälkeen. Erätauon jälkeen tiettyjen pelaajien tasonnoston ansiosta, varsinkin Akin kahden soolomaalin myötä päästiin tasoihin ja sitä kautta niukkaan voittoon. Indians tarjosi loistavan vastuksen ja olisivat ansainneet palkinnon tästä taistelusta! Toivottavasti taas opittiin jotain tästä pelistä ja ollaan valmiimpia 5.5 Alueliigan lopputurnauksessa...muuten jää "luu käteen".
- Välierä: Oilers NG - SSV Tigers 2-6 (1-3, 0-2, 1-1)
Sunnuntain välierässä tuli vastaan Oilers NG, joka oli voittanut sekä Blackbirds että Erä Sisu lauantain alkulohkopeleissä. Peli lähti SSV:n pojilta hyvin liikkeelle, ja maalipaikat käytettiin tehokkaasti hyväkseen. Toisen erän jälkeen tilanne oli jo 5-1 vierasjoukkueelle, eikä Oilers NG saanut missään vaiheessa takaa ajoa kehitettyä. Torjunnat Oilers NG 23 ja Pate SSV:n maalissa 11. Linkulle 2+2 ja Akille 2+1. Finaalissa vastaan asettuu Blackbirds...
- Finaali: Blackbirds - SSV Tigers 9-1 (3-1, 2-0, 4-0)
Finaaliin lähdettiin kovin odotuksin, syksyllä alkusarjassa voitot tasan 1-1. Parin minuutin kohdalla näyttikin hyvältä SSV:n tehtyä 1-0 maalin ylivoimalla Chrisun toimesta. Blackbirds vastasi kuitenkin tehden 3 maalia seuraavaan kolmeen minuuttiin! Tästä pelistä ei jäänyt jossiteltavaa...Blackbirds antoi oppitunnin pojille ja ansaitsi täysin Aluemestaruuden! ONNEA SSV:n pojille hienosta hopeasijasta kovatasoisessa lopputurnauksessa! Tästä on hyvä jatkaa kohti Ruotsin turnausmatkaa ja Alueliigan ratkaisupelejä!
Lopputulokset:
1. Blackbirds 9-1
2. SSV Tigers
3. Oilers NG 7-3
4. ÅIF Fireballs
5. Erä Sisu 4-3 ja.
6. PSS
- PSS - SSV Tigers 1-10 (1-4, 0-4.0-2)
Ensimmäisessä pelissä vastassa PSS...jo yhdeksännen kerran tämän kauden aikana! Tällä kertaa peli oli käytännössä ohi jo ekan erän jälkeen. Porvoolaiset olivat tänään täysin vastaantulijoita, SSV:n pyörittäessä peliä kuin Messi & Co konsanaan. Torjunnat SSV 5 ja PSS 25 kertovat aika paljon. Chrisulle 3+1 ja Akille 1+2. Pelistä odotettiin tiukkaa niinkuin näiden joukkueiden pelit ovat perinteisesti olleetkin, ja ehkä tämä oli osasyynä seuraavaan....
- SSV Tigers - ÅIF 2-5 (0-2, 2-2, 0-1)
Toiseen peliin tuli vastaan kolmen edellisen vuoden Aluemestari ÅIF. Tässä ei sikäli ollut enää panosta, kun molemmat joukkueet olivat jo varmistaneet pääsynsä sunnuntain välieriin. ÅIF oli paljon paremmalla jalalla liikenteessä ja karkasikin 0-2 johtoon ensimmäisessä erässä. Peli jatkui aika lailla tasaisena, mutta vastustaja onnistui hyvin pitämään SSV:n hyökkäykset kurissa. Aki ja Daniel tekivät SSV:n maalit. Pojilta unohtui liike ja varsinkin pallon liikuttaminen, huomisiin peleihin lähdetään joukkuepelaamisen kautta uusin voimin!
Lauantain otteluohjelma:
PSS - SSV 1-10
Blackbirds - Erä Sisu 7-3
ÅIF - PSS 2-1
Oilers NG - Blackbirds 7-2
SSV - ÅIF 2-5
Erä Sisu - Oilers NG 2-4
Sarjataulukot:
Lohko A Lohko B
ÅIF 2 2 0 0 7-3 4 Oilers NG 2 2 0 0 11-4 4
SSV 2 1 0 1 12-6 2 Blackbirds 2 1 0 1 9-10 2
PSS 2 0 0 2 2-12 0 Erä Sisu 2 0 0 2 5-11 0
Sunnuntain otteluohjelma:
klo 12.00 Välierä 1 ÅIF - Blackbirds
klo 13.15 Välierä 2 Oilers NG - SSV
klo 14.30 Sij. 5-6 PSS - Erä Sisu
klo 15.45 Pronssipeli
klo 17.00 Finaali
- SSV Tigers - M-Team Red 9-2 (3-0, 2-0, 4-2)
Kummallekin joukkueelle "merkityksetön" peli. Ottelun ratkaisu nähtiin jo ekassa erässä, jossa pojat latoivat taululle 3-0 numerot. Hyvää tässä oli se että haluttiin jatkaa tappiotonta putkea loppuun saakka, eikä sorruttu "leijumiseen". Chrisun ketjulta hyvä peli ja tehot 1+3, Danielille 2+0 ja Tommille 1+1. Veeti 1+1, Tube, Miro, Aki ja Pyry teki loput maalit. Pelissä tehtiin kolme yv-maalia neljästä yrityksestä!
- SSV Tigers - PSS 10-6 (2-2, 4-0, 4-2)
Viimeinen peli loppusarjassa alkoi löysäillen, PSS:n kaksi ekaa vetoa meni SSV:n maaliin! Tämän jälkeen alkoi kotijoukkue, Chrisun (6+0) ja Tuben (0+4) johdolla, pelata tosissaan. Loppu oli aikamoista pelailua, maaleja tuli molempiin päihin. Kotijoukkueen voitto ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa uhattu. Hyvä pojat! Nyt treenataan hyvin pari viikkoa, ja sitten jatketaan tosipeleillä Aluelopputurnauksessa.
- SSV Tigers - Rangers Kobrat 8-5 (4-2)
Nihkeä peli, josta saatiin kun saatiinkin voitto. Puolustusvirheitä tuli tukuittain, josta vastustaja rokotti armotta. Pate torjui kuitenkin maalissa hyvin ja otti pari tärkeää koppia. Chrisu 2+3, Tube 2+1 ja Aki 1+3 ovat kotijoukkueesta mainitsemisen arvoisia. Ylempi jatkosarja voitettiin tappioitta, joten tästä on hyvä jatkaa pudotuspeleihin ja Eliittisarjan kahteen viimeiseen kierrokseen sunnuntaina.
- Oilers NG - SSV Tigers 3-5 (0-2, 2-1, 1-2)
Aamupelissä vastaan asettui Oilers NG, joka kamppailee tiukasti lohkon kakkospaikasta. Ottelun alku oli kuitenkin SSV:n selkeää hallintaa ja erätauolle mentiinkin 0-2 johtoasemissa. Toisen erän loppupuolelle asti peli jatkui samanlaisena. Tilanteessa 0-3 Oilers onnistui kuitenkin tekemään kaksi maalia vajaassa minuutissa. Kolmas erä oli kuitenkin taas vierasjoukkueelta osoitus hyvästä venymiskyvystä, eikä voittajasta loppujen lopuksi jäänyt jossiteltavaa. Torjunnat tukevat tulosta: Oilers 22 ja SSV 13. Maalit teki Chrisu 3+0 ja Linkku 2+0, Akilta pari syöttöpistettä. Puolustajat pelasivat taas hyvän pelin kumpaankin suuntaan, ja koko joukkue esitti kypsää pelaamista tiukoissakin paikoissa.
- BP Tykit - SSV Tigers 1-4 (0-1, 0-1, 1-2)
Toisessa pelissä kohdattiin kovasti pisteitä metsästävä BP Tykit. Viiden minuutin kohdalla tulleen avausmaalin jälkeen vastustajan veskari piti loistopelillä BP:n mukana pelissä. Toisen erän aivan lopussa SSV onnistui tekemään vapauttavan 0-2 maalin. Viimeinen erä sujui totutusti meidän poikien hallitessa peliä, eikä vastustajan takaa ajosta ollut missään vaiheessa vaaraa. Torjunnat: BP 25 ja SSV 10. Chrisu teki 2+0 ja Aki 1+1. Joonan ketju, Samppa ja Veeti laidoilla, pelasivat hienon pelin Villen ja Samulin tukiessa hyvin puolustuksessa.
Tästä jatketaan viimeiseen Alueliigapeliin, sekä kahteen päätöspeliin Eliittisarjassa kahden viikon päästä. Jatketaan samaan malliin, hyvä kundit!
- Perjantaina käytiin Kirkkonummella kohtaamassa Rangers Pantterit A-lohkon kärkikamppailussa. Peli lähti, vastustajan salamamaalin jälkeen, hyvin käyntiin ja jo 6 minuutin jälkeen komeilivat 1-4 numerot taululla. Rangers tuli kuitenkin ekan erän lopussa rankkarilla maalin päähän 4-5. Toinen erä oli aika selkeästi SSV:n hallintaa, vastustajan rikkoessa mitä kerkesivät...onneksi selvittiin pelkillä mustelmilla. Tehomiehenä hääri Tommi 2+2 tehoilla, Veeti ja Tube onnistuivat myös kahdesti maalinteossa. Patrik torjui hienosti päästessään vauhtiin ja piti nollan tosiessa erässä. Tappioton putki venyi jo 15 pelin mittaiseksi!
- PSS - SSV Tigers 2-5 (1-0, 0-3, 1-2)
Ekassa pelissä vastaan asettui PSS, jolla oli tärkeä voitto alla BP Tykeistä. Peli oli vaikea, eikä tästä voi nostaa ketään muita esiin kuin Paten pari tärkeää torjuntaa maalissa. Liikaa pallonmenetyksiä ja harhasyöttöjä kummaltakin joukkueelta. Maalivahtien torjunnat: PSS 18 - SSV 8, Daniel teki 2 maalia.
- M-Team Red - SSV Tigers 6-6 (2-3, 2-2, 2-1)
Toiseen peliin toivottiin parempaa peliä...näin ei käynyt. Alkuviikosta 8-1 voitto Alueliigassa antoi ehkä väärän kuvan vastustajasta. Tässä pelissä sorruttiin ekan kerran tällä kaudella turhiin jäähyihin, joista kotijoukkue rokotti 3 kertaa 4 yrityksestä. Vastustajan veskari pelasi loistopelin ja kirjautti 28 torjuntaa, SSV:n vastaavalla 9 torjuntaa! Daniel ja Chrisu tekivät 2 maalia mieheen. Aivan liikaa henkilökohtaisia virheitä ja toisaalta vastustajan tehokkuus maalipaikoissa johti ensimmäiseen pistemenetykseen eliittisarjassa...Samalla varmistui tällä tasapelillä jo paikka Aluelopputurnauksessa! Unohdetaan nämä pari huonompaa peliä ja iloitaan kokonaisuudessaan tässä vaiheessa loistavasti menneestä kaudesta!
- Hiihtämiset oli jätetty taakse ja palattiin taas tositoimiin...Alueliigassa vastaan asettui tuttu M-Team. Peli oli alusta asti kotijoukkueen hallinnassa, vieraiden veskari sekä oma tehottomuus piti numerot tasaisina aina toisen erän alkuun. M-Teamin 4-1 kavennuksen jälkeen peli ratkaistiin lopussa minuutin aikana tehtyihin neljään maaliin. Puolustus ja karvaus toimi hienosti koko joukkueen voimin ja veskarit hoiti loput. Maaleista vastasivat: Linkku 2+1, Basti 1+1, Chrisu 1+1 sekä Daniel, Joona, Eelis ja Samppa maalilla mieheen. Akilta pari vapauttavaa syöttöä, 0+2. Sunnuntaina sitten uusiksi Eliittisarjassa...
- Selkeä voitto, mutta paljon hukattuja paikkoja... Torjunnat: SSV 5 / AC HaKi 27. Max teki 3+1, Chrisu 2+4, Tommi 2+1 sekä Samppa ja Tube kummatkin 2+0. Tästä jatketaan treenaamalla hyvin kevään jatkopelejä kohden.
- SSV Tigers D98 - BP Tykit 5-2 (1-0, 2-0, 2-2)
27 astetta aamulla...onneksi salibandy on sisälaji...;-) Ensimmäisessä pelissä vastassa BP Tykit jonka kanssa pelattiin viimeksi tiukka peli. Alku oli aika lailla tunnustelevaa pelaamista, kunnes Miro avasi maalihanat 10 minuutin kohdalla. Ekassa erässä Patrikilla 0, BP:llä vastaavasti 5 torjuntaa. Toisessa erässä tiivis puolustaminen jatkui ja Daniel ja Max tekivät pari maalia lisää puolen minuutin sisään. Kolmas erä oli sitten lähinnä johtoaseman puolustamista, eikä missään vaiheessa jouduttu tiukille. Pyry ja Chrisu onnistuivat kummatkin vielä maalinteossa. Tommi kunnostautui 0+2 tehoilla. Puolustus toimi loistavasti eikä annettu montaa maalipaikkaa vastustajille.
- SSV Tigers D98 - Oilers NG 8-2 (1-1, 2-1, 5-0)
Toisessa pelissä vastaan asettui Oilers NG. Ottelun alku oli tasaista, ja avausmaali syntyi läpiajosta, alivoimalla Linkun tekemänä. Erätauolle mentiin kuitenkin 1-1 numeroissa Oilersin tasoittaessa pelin 8 minuutin pelin jälkeen. Toinen erä näytti jo kääntyvän meille Tommin ja Jonin maaleilla. Vastustaja pääsi kuitenkin kaventamaan juuri ennen taukoa pelin 3-2. Kolmas erä alkoi kovalla painostuksella ja jo kahden minuutin jälkeen Chrisu ja Max olivat lisänneet johdon kolmeen maaliin. Chrisu teki vielä pari yv-maalia ja Max viimeisen. Kolmas erä oli täysin kotijoukkueen ja tästä on hyvä jatkaa kuukauden "talvilomalle"...peleistä siis! Akille loistava peli ja tehot 0+4! Patrik pelasi taas hyvän pelin maalissa, 15 torjuntaa.
- Alueliiga jatkui torstaina Keravalla. Isäntäjoukkue Blackbirds oli hyvällä asenteella liikkeellä, ja loistavan maalivahdin avustuksella, 31 torjuntaa, onnistui nappaamaan ansaitun pisteen ottelusta. Vierasjoukkue ei saanut parastaan irti missään vaiheessa. Maalit teki Linkku 2+0 ja Chrisu 1+0. Tube pelasi hyvin pakkina ja antoi loistavan pystysyötön SSV:n johtomaaliin.
- SSV Tigers D98 - M-Team 4-1 (2-1, 0-0, 2-0)
Ensimmäinen näiden joukkueiden keskinäinen peli tällä kaudella. Peli alkoi hyvin kotijoukkueelta, kun 17 sekunnin pelin jälkeen Eelis sivalsi SSV:n johtoon! M-Team onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin 4 min jälkeen rankkarimaalilla. Teimme pian tämän jälkeen johtomaalin ja mentiin tauolle 2-1 johdossa. Maalittoman toisen erän jälkeen saatiin odottaa aina pelin toiseksi viimeiseen minuuttiin kun "Röllis" iski vapauttavan maalin. Ketju: Eelis 2+0, Pyry 1+1 ja Linkku 0+2 oli hyvässä vireessä. Viimeisestä maalista vastasi Daniel Patrikin loistavasta läpiheitosta. Pojat pelasivat kärsivällisesti ja hyvällä asenteella alusta loppuun.
- SSV Tigers D98 - PSS 5-2 (2-1, 2-1, 1-0)
Joukkueiden kuudes kohtaaminen tällä kaudella ja viides voitto SSV:lle! Vaikea peli oli taas luvassa kovaa Porvoolaisjengiä vastaan. Tällä kertaa kotijoukkue oli kuitenkin terävämpi joka osaalueella ja voitto kirjattiin lopulta 5-2 luvuin. Linkku 1+2, Chrisu 1+1 ja maali mieheen Eelikselle, Mirolle ja Akille. Patrik pelasi varmasti maalissa ja joukkuepeli toimi jälleen kerran kiitettävästi! Neljän sarjakierroken jälkeen täydet pisteet ja sarjajohto, tästä on hyvä jatkaa ensi viikonloppuun!
- Alueliigan toinen peli ylemmässä jatkosarjassa tarjosi paljon maaleja...kumpaankin suuntaan...Pojat lopetti pelaamisen ekan erän jälkeen, 8-1 johtoasemassa. Erä Energyn pojat olivat taas energisiä läpi ottelun ja jaksoivat yrittää loppuun asti, hatunnosto heille! Axel (pelasi eka erän maalissa), oli suurinpiirtein ainoa joka pelasi omalla tasollaan.
- Oilers NG - SSV Tigers 2-6 (0-0, 1-2, 1-4)
Ekassa pelissä vastaan asettui syksyn toisen alkulohkon voittajajoukkue Espoosta. Pelin alku oli tunnustelevaa ja tasaista. Toisen erän loppupuolella Oilers NG meni ensin johtoon. Heti tämän jälkeen SSV:n kaksi peräkkäistä yv-maalia käänsi kuitenkin ottelun kulun. Kolmas erä oli sitten selkeästi SSV:n. Maaleista vastasivat: Loistavan pelin pelannut Chrisu 2+2, Linkku 1+1, Basti, Daniel ja Joni. Koko joukkue pelasi ehkä kauden parasta peliä kokonaisuudessaan! Axel pelasi hienosti maalissa ja saalisti tämän lisäksi yhden syöttöpisteenkin!
- BP-Tykit - SSV Tigers 3-4 (0-0, 1-1, 2-3)
Toiseen peliin asettui vastaan viime kaudella vaikeaksi vastustajaksi osoittautunut BP-Tykit. Eka peli tällä kaudella näiden joukkueiden kesken alkoi samalla tavalla kuin Oilersia vastaan, ensimmäinen erä 0-0. Toisenkin erän jälkeen tilanne oli vielä 1-1. Kolmannen erän alussa mentiin taas johtoon, mutta heti sen perään kahden kohtalokkaan harhasyötön jälkeen BP siirtyi 3-2 johtoon. Vallun aikalisä ajassa 36.01 auttoi kuitenkin kokoamaan ajatukset ja minuutin sisään Linkun ja Chrisun tehdyillä maaleilla saatiin ottelu käännettyä voitoksi! Bastille 0+2 ja yhdessä Miron kanssa muutenkin hyvä peli kumpaankin suuntaan, Daniel ja Aki tekivät maalin mieheen. Axel pelasi taas hyvän pelin alakerran lukkona.
- Kenraali ennen lauantaina alkavaa piirisarjaa. Aikatauluongelmien jälkeen päästiin vihdoin pelaamaan "liigamatolle"... Peli oli alusta asti SSV:n komennossa, eikä johtoasemasta luovuttu missään vaiheessa. Kaiken kaikkiaan hyvä peli pojilta, vaikka kolme pakkia puuttuikin sairastelujen takia. Tommi teki hattutempun ja oli muutenkin loistavalla pelipäällä! Kummatkin veskarit täyttivät hyvin paikkansa ja muut auttoivat hyvin heitä.
- Vuoden ensimmäinen peli ja vastassa tuttu PSS... Pelistä tuli just niin vaikea kuin ounasteltiin. PSS pelasi omilla vahvuuksilla eikä pojat saaneet omaa viisikkopeliään toimimaan alkuunkaan. Toisen erän alkuun saatiin odottaa avausmaalia, jonka teki vastustaja. Tämän jälkeen Akin ja Bastin maaleilla pystyttiin kuitenkin kääntämään ottelun SSV:n voitoksi. Aki pelasi hyvin pelin, ja teki tärkeän tasoitusmaalin.
Oilers NG järjesti syyskauden lopuksi harkkaturnauksen Esport Areenalla. Turnaukseen osallistuivat Oilers NG, Erä Sisu, TPS Cobras, Pirkkalan Pirkat sekä SSV Tigers.
- Ekassa pelissä vastaan asettui isäntäjoukkue Oilers NG. Kymmenen ekaa minuuttia nukuttiin pahasti ja vastustaja pääsi helponlaisesti parin maalin johtoon. Erätauolle mentäessä pojat olivat kuitenkin tasoittaneet pelin 4-4. Toinen erä eteni tasapäisesti ja lopputulos kirjattiin 6-6. Chrisu ja Linkku tekivät kaksi maalia mieheen.
- Toisessa pelissä tuli vastaan Erä Sisu. Ensimmäistä maalia saatiin nyt odottaa aina ekan erän loppuminuuteille ja SSV johti siten tauolla 1-0. Pojat tekivät toisen erän alkuun pari nopeaa maalia, ja vaikka Erä painosti vahvasti varsinkin viimeiset 5 minuuttia voitto otettiin numeroin 3-2. Pyry laukoi kaksi maalia, ja Pate maalissa piti joukkuetta pystyssä vaikeilla loppuhetkillä.
- Kolmas peli ja vastassa uusi tuttavuus, Pirkkalan Pirkat. Vastustaja tiedettiin vahvaksi ja nopeaksi joukkueksi joka oli voittanut sekä TPS:n että Oilersin. SSV aloitti ottelun, ehkä liiankin hyvin...2 minuuttia pelattu ja taululla jo 2-0. Erätauolle mentiin vielä 3-2 johdossa. Toisen erän eka puolisko osoittautui sitten ratkaisevaksi, PirPi teki viidessä minuutissa 4 maalia eikä siitä enää pystytty nousemaan. PirPi vei ottelun 4-7 ja Danielille hattutemppu!
- Viimeinen vastustaja oli TPS Cobras, joka voitti aikaisemmin syksyllä Mestareiden Cupin. Ajassa 0.06 Daniel iski 1-0 johtomaalin, pian tämän jälkeen TPS käytti tehokkaasti hyväkseen SSV:n nukahdukset ja vajaan kuuden minuutin pelin jälkeen tilanne oli kääntynyt 1-4. Vallun aikalisä auttoi ja tauolle mentiin enää 3-4 tappioasemassa. Tasainen peli päättyi harmittavasti 5-6 TPS:lle. Aki kunnostautui 1+2 tehoilla.
Turnauksesta jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku kaikille mukana olleille, ja tästä on hyvä lähteä kevään koitoksiin. Tiedetään että hyvänä päivänä voidaan haastaa kenet vain ikäluokan joukkueista, ja toisaalta nälkää jäi tuleviin tärkeisiin peleihin!
Ei muuta kuin HYVÄÄ JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
t. SSV Tigers
- SSV Tigers - Erä Pro 10-1 (1-0, 5-0, 4-1)
Ensimmäisessä pelissä oli vatsassa Erä Pro. Alku oli varsin unelias, toisessa erässä pojat saivat sitten maalihanat auki ja loppu oli sitten enemmän pelailua. Maalivahtien torjunnat 7-29 kertovat aika paljon pelin kulusta...
- Oilers United - SSV Tigers 1-14 (0-7, 1-7,...)
Syyskauden viimeinen sarjapeli alkoi 1/2 tuntia myöhässä klo 20.30. Kummatkin joukkueet olivat jo aika väsyneet, joten peli ei noussut kovin korkeatasoiseksi...Peli oli ohi jo ennen aikojaan, kun tilanne oli 1-14. Tulokset tarkoittivat sitä että sarjasijoitukseksi tuli toinen, pisteen päässä Blackbirdseistä. Muut jatkoon menijät ovat ÅIF, PSS ja Tiikerit Trombit.
- SSV Tigers - Blackbirds 1-3 (1-0, 0-1, 0-2)
Klo 08.00 lauantai aamuna kohdattiin kovan Blackbirds jengin. Alku näytti hyvältä kun mentiin johtoon ekan erän viimeisellä minuutilla. Toisessa erässä vastustaja tuli kuitenkin ansaitusti tasoihin, meidän pelin ollessa aika lailla hukassa. Kolmannen erän ekassa vaihdossa "mustarastaat" menivät jo 1-2 johtoon, eikä siitä enää pystytty nousemaan taistelemaan voitosta. Ansaittu voitto vastustajille hyvävauhtisessa pelissä.
- PSS - SSV Tigers 3-6 (2-1, 1-2, 0-3)
Näköjään meidän pojat ovat tottuneet heräämään lauantai aamuisin siinä n. klo 10.38...Siinä vaiheessa Porvoolaiset johtivat jo 3-1. Silloin löytyi yhtäkkiä taistelutahto kundeilta ja toiselle erätauolle mentiin meidän hyvän painostusjakson jälkeen tasatilanteessa 3-3. Kolmas erä oli tilanteiden valossa tasainen, mutta meidän onnistuttua kolmesti ja vastustajien ei kertaakaan saatiin otettua revanssin lokakuun tappiolle.
- ÅIF Fireballs - SSV Tigers 4-4 (2-2, 1-2, 1-0)
Tiukka peli oli odotettavissa...eikä turhaan! SSV hallitsi hienokseltaan ekaa erää, mutta tehottomuus / loistava vastustajien veskari piti pelin tasaisena. Sama tahti jatkui loppuun asti, varsinkin kolmas erä oli yhtä maalia. Veskarien torjunnat n. 28-12 kertovat siitä että paikkoja ainakin oli! Peli oli kaikin puolin viihdyttävää ja hyvää kummaltakin joukkueelta. Sarjajohto pysyy, neljän kärki tosin 2 pisteen sisällä joten taistelu kärkipaikoista jatkuu.
- SSV Tigers - Tiikerit Trombit 14-2 (7-1, 4-1, 3-0)
Tiikerit kohdattiin jo kolmannen kerran tällä kaudella, ja toisen kerran tällä viikolla... Pelissä näkyi heti alusta alkaen että vastustajilta puuttui muutama pelaaja, ja kun kundit lähti hyvällä asenteella taistoon niin ratkaisu nähtiin jo ekassa erässä. Kaikki kolme ketjua saivat tehoja aikaan ja kun kokonaisaika ylitti 50 min kolmannen erän alkupuolella peli pantiin poikki.
- Erä Pro - SSV Tigers 1-5 (0-2, 0-3, 1-0)
Pelin piti alkaa klo 14.00...kenttäsekoilujen takia tuomarit odottivat toisella kentällä ja me taas toisella...14.18 saatiin vihdoin peli alkuun varatuomareiden voimin. Lieeneekö tämä sitten syy siihen ettei peli kulkenut kummallakaan joukkueella. Rutiinilla hoidettiin kuitenkin tärkeät pisteet himaan. paikkoja oli lisämaalien tekoon, mutta kun vedot menevät minne sattuu niin...
- SSV Tigers - Oilers United 11-1 (2-1, 6-0, 3-0)
Oilers aloitti pelin ennakkoluulottomasti ja tekikin ottelun avausmaalin. SSV pääsi kuitenkin ekan erän kahdella maalilla erätauolle maalin johdossa. Toinen erä oli sitten täynnä tapahtumia...Oilers epäonnistui rankkarissa, SSV onnistui yhdessä ja epäonnistui toisessa...ja sitten jäähyiltiin siinä välissä. Toinen erä 6-0 meille, ja peli oli ratkaistu. Loppu pelailtiin sopuisasti.
- Blackbirds - SSV Tigers 1-6 (0-3, 0-1,1-2)
Hyvä peli meiltä, ja selkeä voitto. Puolustettiin hyvin eikä annettu vastustajille tilaa, muuta kuin pyörimiseen kulmissa.
- SSV Tigers - PSS 1-4 (0-1, 1-1, 0-2)
Turpiin tuli! PSS pelasi taktisesti todella hyvin, eikä me päästy normaalille tasolle. Paikkoja oli kyllä maalien tekemiseen, mutta vastustajan veskari sekä meidän huolimattomuus esti yritykset.
- Tiikerit Trombit - SSV Tigers 6-14 (3-4, 1-4, 2-6)
Ensimmäinen peli pelattiin Tiikereitä vastaan. Aikamoisen avointa peliä, jossa annettiin aivan liian paljon paikkoja vastustajille. Tiikerit käytti ne häikäilemättä hyväkseen. Toiseen erään lähdettiin myöskin vähän puolustamaan ja kolmas meni sitten pelailessa. Hyviä onnistumisia laajalla rintamalla maalien ja syöttöjen muodossa.
- SSV Tigers - ÅIF Fireballs 6-3 (2-0, 2-2, 2-1)
Toinen peli oli jo alkuasetelmiltaan eri tasoinen. Vastassa kolminkertainen aluemestari, jolle hävittiin monta kertaa viime kaudella suurinumeroisesti. Nyt peli oli aivan eri näköistä, eka erä tosin oli pelillisesti ehkä ÅIF:n, mutta Pate maalissa oli ohittamaton. Toisen erän 4-0 jälkeen peli oli loppujen lopuksi aika selkeästi meidän hallinnassa. SSV:stä voi mainita Chrisu 3+1, sekä koko ykkösketju. Patrik oli loistava maalissa, unohtamatta kaikkien pelaajien uhrautuva puolustuspeli.
- Tiistaina pelattiin toinen osa C97 poikia vastaan. Tällä kertaa peli oli aika yksipuolista, eikä vastustaja päässyt missään vaiheessa omalle tasolleen. Selkeä voitto ja hyviä onnistumisia laajalla rintamalla. Tämä oli viimeinen peli ennen 9.10. alkavaa sarjaa. Syksyn treenipeleistä saldona 6 voittoa ja 1 tappio, tästä on hyvä lähteä tosipeleihin!
- Myllypurossa nähtiin maanantaina kauden paras peli kundeilta. Erä Sisu kaatui hyvän ja vauhdikkaan pelin jälkeen loppujen lopuksi 7-3. Eka erä oli Erän, mutta toisessa erässä peli kääntyi ja pysyi hyvin kotijoukkueen hallinassa loppuun asti.
- Maanantaina pelattiin SSV C97 vastaan treenipeli. Vähämaalinen peli, jossa voidaan nostaa esiin Axelin hyvä suoritus kotijoukkueen maalissa. Hyökkäyspelissä jäi toivomisen varaa, kaikki kolme kenttää onnistuivat kuitenkin maalinteossa. Ensi tiistaina uusiksi...
- Harkkapelit jatkuivat eilen Myllypurossa, vastassa Oilers 98 NG. Peli oli viihdyttävä ja tempoakin oli sopivasti. SSV otti alusta alkaen ohjat käsiinsä vaikka tehot jäivät ekassa erässä vähiin. Toinen erä oli täysin kotijoukkueen hallintaa, maalit syntyivät hienojen kuvioiden päätteeksi ja Oilersin peli saatiin hyvin kuriin. Kolmannessa erässä vastustaja teki tehokkaasti paikoistaan maalit ja sai kavennettua pelin 7-4. Koko joukkue pelasi tiiviisti sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä, ja maalivahtipeli toimi moitteettomasti.
3.9. SSV Tigers - Täby Blå 6-6 (2-1, 3-2, 1-3)
Eka peli, vähän liian paljon intoa ja vastaavasti vähemmän malttia. Peli oli hyvin meidän hallinnassa, ja johdettiin vielä 5 min ennen loppua 6-4. Vaikka Täby otti pari jäähyäkin lopussa ne onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin 6-6. Piste kuitenkin. Akille, Linkulle ja Sampalle kaikille 2 tehopistettä.
3.9. HirvHe D98 - SSV Tigers 0-12 (0-7, 0-5...)
Peli pistettiin poikki mikäli toinen joukkue johti 12 maalin erolla, joten ajassa 14.19 toisen erän lopussa Tommi lopetti pelin. Max teki 4+0, Tommi 3+0 ja Aki 1+2...kaikki kolme kenttää teki 4 maalia. Tästä pelistä ei voi muuta sanoa että tasoero oli huima.
Pelin jälkeen hotellille ja sieltä Turun legendaariseen Dennikseen pizzalle...
4.9. TPS Cobras - SSV Tigers 9-6 (6-2, 1-3, 2-1)
Tässä pelissä oli panoksena lohkovoitto ja suora pääsy semeihin. SSV oli ainoa joukkue joka pystyi haastamaan TPS:n. Turnauksen paras peli meiltä, lukuunottamatta ensimmäiset 10 min...5-1 TPS:lle. Daniel teki 2+0, Chrisu 1+2 ja Ville 1+1(laiturina ja puolustajana...). Lohkon toinen, ja LoSB vastaan puolivälierässä.
4.9. SSV Tigers - LoSB 12-0 (6-0, 6-0...)
Toinen "tynkäpeli" meille! 13.41 toisessa erässä 12-0 luvut taululla, ja paikka välieriin oli selvä. Chrisu teki 3+2, Daniel 3+0 ja Max ja Eelis yhteensä 3 hienoa klap-klap maalia.
4.9. Keiteleen Nuju - SSV Tigers 11-6 (3-4, 3-0, 5-2)
Keiteleessä osataan pelata salibandya! Alku näytti...liiankin...hyvältä meille. Ajassa 0.21, Tommin ja Danielin sekä Sampan ja Linkun hienojen hyökkäyskuvioiden myötä johdettiin 2-0. Mitä pidemmälle ottelu eteni Nujun tehokkuus ja terävyys tuli esille, ja vastustaja onnistui kääntämään pelin edukseen. Aki ja Samppa tekivät 2+1.
Lopputuloksena turnauksessa pronssia! TPS voitti finaalin murskaamalla Nujun 13-1. Yhteenvetona voi sanoa että taso vaihteli liian paljon pelistä toiseen sekä pelien sisällä. Koko joukkue tsemppasi kuitenkin esimerkillisesti kaikki pelit loppuun asti.
- Sunnuntaina käytiin Solvallassa pelaamassa harkkapelin Oilersin 98 vastaan. 10 pelaajan puuttuminen näkyi väsymisenä varsinkin kolmannessa erässä. Oilers oli joka tapauksessa tänään terävämpi ja liikkuvampi joukkue ja ansaitsi voittonsa. Axel piti hyvin puolensa SSV:n maalissa, Veeti ja Tommi teki maalin mieheen. Toivotaan että huono kenraali tarkoittaa...Turkua kohti siis...
- Kauden toinen harkkapeli takana. PSS:n vieraana pelattiin samantyyppinen peli kuin vajaa viikko sitten. Hallittiin peliä kauttaaltaan, mutta maalinteko osoittautui vielä välillä aika hankalalta. Vastustajan veskari oli taas mies paikallaan.
Chrisu oli liekeissä ja teki tehot 4+0! Tuomas pelasi ekan pelinsä SSV:n riveissä ja onnistui hyvin puolustuksessa, tämän lisäksi hän teki pisteet 1+1. Linkku 0+2, Tommi 0+1 ja Miro 0+1 vastasivat muista tehoista. Patrik pelasi hyvin maalissa, niinkuin muukin puolustus. Puolustettiin hyvin joukkueena, eikä annettu vastustajan avata peliä. Sunnuntaina pelataan vielä Oilers D98 vastaan peli, ennenkuin lähdetään Turun turnaukseen.
- SSV Tigers aloitti kautensa treenipelillä PSS:ää vastaan Myllypuro AC:ssä. Pelissä ei nähty mitään hienouksia, mutta kyseessä oli kummankin joukkueen ensimmäinen matsi tänä syksynä.
Kotijoukkueesta kunnostautuivat ainakin Pyry 2+0 ja Tommi 0+2. Samppa teki uudessa joukkueessaan heti ekan maalin. Kolme muuta byyriä tekivät Eelis, Linkku ja Daniel. Axel pelasi hyvän pelin ja torjui varmasti SSV:n maalissa. Kaksi PSS:än onnistumisista tuli ylivoimalla.
Osa 2: PSS-SSV, ensi keskiviikkona Porvoossa.

