Pojat C95/1 SM PlayOff -peleihin!

14.3.2010

Viikonloppuna nähtiin kolme huippupeliä, joissa joukkue lunasti paikkansa SM-playoff -peleihin pelaamaan sijoista 1-8. Viikonlopun peleissä kaatuivat HirvHe AFC, MuhU ja viimeisessä pelissä oman SM -lohkonsa neljäntenä oleva LoSB. Loistava suoritus!

SSV P95/1-poikien kausi jatkui kinkkisten play-off karsintojen merkeissä viikonloppuna. Ennakkoon viikonlopusta tiesimme vain, että ensimmäinen vastus on HirvHe AFC ja sunnuntaina LoSB, jos sinne asti pääsee. Matka kaiken kaikkiaan oli todella hankala ja haudasta nouseminen oli viikonlopun teema.

HirvHe- SSV
Peli oli ensimmäinen karsintapeli, ja sen näki. Pelaajat olivat kauhun kangistamia lähes koko ottelun ajan. Ensimmäiset kaksi erää sujuivat tasaiseen tahtiin tulostaulun osalta, mutta pelaaminen oli meillä hyvin nihkeää. Jännitys ei vain suostunut laukeamaan oikein missään kohtaa ja viimeiseen erään lähdettiin 3-2 takaa-ajosta. Suunnitelmat pettivät siinä kohtaa todella pahasti, ja hyvin pelannut vastustaja takoi taululle nopeaan tahtiin jo lukemaksi 5-2 ja kesäloma läheni pahan kerran. Uskoa, uskoa ja lisää uskoa ja näin saatiin vapauttava 5-3 kavennus. Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet, omalla ylivoimalla vastustaja pääsi katkomaan pyörityksen, siitä ajo maalille ja meidän pakin pakkorike. Pallo keskiviivalle rankkarin merkiksi. Rankkari ylärimaan, siitä koitunut alivoima kestettiin ja takaa-ajo jatkui. Viimeisen seitsemän minuutin ajaksi SSV sitten intoutuikin hurjaan vetoon. Verinen takaa-ajo sai puhtia, kun pallo saatiin pömpeliin ja tilanteeksi 5-4. Aikaa oli siis vielä tasoittaa ottelu ja siinä onnistuttiin. Pelattiin ilman maalivahtia ja saatiin aikaan raivoisa, kun play-off vireeseen päässyt Tuomas “ Tumppi” Liukolampi hakkasi ilmasta yläkköön ja siitä alkoi villit juhlat. Jatkoajalle lähdettiin hienoisessa SSV:n henkisessä otteessa, joskin tilanteen tasoittuessa myös vastustaja sai painetta päälle. Maaliin kesken ottelun vaihdettu Ville teki muutaman maagisen torjunnan ja taisi maalirautoihinkin osua pallo kertaalleen. SSV:n ukot kuitenkin päättivät jo aloittamansa jahdin. Ensin Tumpin röyhkeä ajo maalille toi rangaistuslaukauksen, josta kuitenkaan saatu ratkastua peliä, vaan se tuli sitä seuranneella ylivoimalla. Voittomaalien erikoismieheksi kasvanut Teemu “Tepa” Kantanen iski jälleen ilmasta voittomaalin. Huikea show, ei muuta oikein osaa sanoa. Pumppua rasittavaa kamaa tuollaiset ottelut. Vastustajan maalivahdille suuret kunnianosoitukset, todella vakuuttavaa torjumista. Vaikka turkulaiset kokivat todella katkeran tappion, ottivat he sen todella hienosti vastaan.
SSV-MuhU
Päivän toinen ottelu oli hieman erilainen. Tulos oli 14-2 ja kummatkaan joukkueet eivät saaneet juurikaan parastaan esille. SSV otti kovan alun otteluun ja peli meni sitä mukaa kävelyksi ja pelailuksi. Ottelussa näki myös alueiden välisen eron siinä, että SSV enemmän kovia pelejä pelanneena joukkueena sai rutiinitasollaan pelattua ottelun nimiinsä. Pelin anti ei maaleja lukuunottamatta ollut kovinkaan suuri.
SSV-LoSB
Se oli ottelu, josta voittaja jatkaisi kahdeksan parhaan joukkoon ja häviäjällä edessä olisi kesäloma. Peli oli tärkein ja vastustaja oli etukäteen kovaksi tiedetty. SSV lähti otteluun valmiimpana ja aktiivisempana kuin vastustajansa. SSV aloitti maalinteon iskien tilanteeksi 2-0 Jerry Olinin ja Marko Juseliuksen toimesta. Lohjalaiset pääsivät kuitenkin koko ajan paremmin ottelun mukaan ja sen edetessä myös Lohjan pistelinkoduo alkoi lämmetä. LoSB painoi väkisin tasoihin tilanteeksi 2-2. Tästä ei kuitenkaan häkellytty. Todella tiukka ottelu jatkui tasaisena, kunnes SSV pääsi ylivoimalla iskemään katsomon hiljaiseksi. Tumpin röyhkeä ja kliininen rannari alakulmaan. Hieman tämän jälkeen taas kerran Tumppi osoitti röyhkeyttään, upea ajo laidalta keskelle ja pallo maaliin, 5-3. Tässä kohtaa pelaajat sitten punnitaankin, ja paine äityi kenties hieman liian kovaksi. Koska joukkueella ei ole vielä kokemusta vataavanlaisesta tilanteesta, sai vastustaja niskalenkin ja kampesi taas kerran väkisin ensin tilanteeksi 5-5 ja itsensä vielä johtoon 5-6. Taas oltiin tutussa liemessä. Aikalisä, veska pois ja mylly päälle. Onni Lundin otti tässä kohtaa ohjat käsiinsä, ensin pallo ylärimaan, heti perään pallo maaliin kun aikaa oli enää 32 sekuntia jäljellä. Jos HirvHe pelissä tämä riitti jatkoajalle, tässä pelissä ei sellaiselle enään haluttu mennä. Tasoituksen iskenyt erikoiskenttä jatkoipeliä, pallo päätyi hienon kombinaation jälkeen taas Lundinille ja tavaramerkki, löysä, mutta todella tarkka rannari alakulmaan ja 2 sekuntia ennen peliä 7-6 voittomaali. Rasmus Slungan loitava työskentely maalissa oli tärkeässä osassa tässä pelissä. Raportin kirjoittaneella on muutenkin kovia muistikatkoksia ja tästä eteenpäin seuraava muistikuva on jossain Itäkeskuksen kohdalla metrossa istumassa.
Uskomaton ottelu ja uskomaton viikonloppu sai kruunun. LoSB oli odotetun kova ja he tarjosivat huikean kamppailun. Tässäkin propsit Lohjaan, todella katkera tappio ja kestivät sen todella hyvin . Ottelu oli todella tasainen kaiken kaikkiaan, junnusalibandya parhaimmillaan.
Jatkosta on vaikea sanoa, muuta kuin, että pelit kovenevat koko ajan. Tästä on kuitenkin hyvä ja mukava jatkaa, tuli vastaan sitten mikä tahansa joukkue. Pelaajat olivat todella suuria sankareita jokainen ja valmentajien on todella hienoa katsoa moista voitontahtoa, jota tänään nähtiin.